Koko touhu on hieman vaikeasti selitettävää, mutta ehkä tätä pitkään jatkunutta aktiviteettia selittää se, että on hauskaa keskustella ja kertoa asioista, joita nämä objektit herättävät arkistonmuodostajassa ja minussa.
Kaikki nämä tallennettavat valokuvat ja muut ovat kulttuurin saavutuksia, jotka on otettu osaksi kodin piiriä. Kotiin, ainakin minun vanhempieni kotiin, kuuluu tai kuului, hallinta. Kodin piiriin kuului yksiä asioita ja sen ulkopuolelle jotakin muuta. Hallinnan ja hallinnon perusoperaatio on valinta, joka on vallan perusta. Kodin järjestys ja asioidenhallinta ovat ihmiseksi kasvamisen peruskokemuksia.
Se, mitä kodissa on, ja se, mitä pidetään kodin ulkopuolella, ovat asioita, jotka määrittävät sitä, mikä tuntuu kotoisalta ja arvokkaalta. Toisaalta ulkopuolinen on vierasta ja outoa - niin - tai houkuttavaa, mutta kuitenkin toista. Näin suoraviivaista ihmisen arvonmuodostus ei tietenkään ole, mutta jotakin merkitystä sillä, millaisille objekteille ihminen lapsuudessaan altistuu, saattaa hyvinkin olla.
Tavarat ympärillämme eivät vain ole, vaan ne myös vaikuttvat meihin. Monet meistä tekevät työtä, joka ei tuota mitään käsinkosketeltavaa. Työn tulos kuitenkin muutetaan toisinaan näkyväksi ja siirrettäväksi ja uskon, että juuri nämä kosketeltvat, nähtävät tai kuultavat -ja siirrettävät - ovat niitä asioita, joihin voimme oman vakaumuksemme siitä, mitä olemme, perustaa,
Minulle Raijan ja Erkin arkisto on kokoelma objekteja ja Raijan ja Erkin omia kertomuksia niistä. Vankinta arkiston antia ovat objektit, mutta niillä ei sinänsä ole mielekkyyttä ilman tarinaa ja tulkintaa. Varsinainen huvi syntyy siitä, että arkiston objekteja, tulkintoja ja tulkintojen tulkintoja voidaan asettaa rinnakkain, vastakkain, limittäin, peräkkäin ja niin edelleem.
Siksi haluan mainita arkiston uutuuden. Se on tuoli.
Otin urakakseni joskus syksyllä Raijan lapsuutta dokumentoivan kirjan "Pienokaisesta kansalaiseksi" digitoinnin. Hieno teos, muuten. Se on vuodelta 1914, mutta se on kulkeutunut Alma ja Juho Lavikaiselle kymmenisen vuotta myöhemmin, kun he saivat esikoisensa ja ainoikaisensa, äitini, Raija Lavikaisen.
Tässä lapsen kehityksen kuvaamista varten tarkoitetussa "työkirjassa" tai vuorovaikutteisessa hybriditeoksessa on yhdeksän kuvaa Raijasta. (Kirjasta oman bloginsa joskus myöhemmin.)
Yhdessä kuvassa on yksivuotias Raija, joka nojaa tuoliin. Tuoli on tuttu, koska se on edelleen Raijan kodin kirjastohuoneessa Vajatiellä. Tuoli näyttää kuvassa jo tuolloin, 90 vuotta sitten hieman kuluneelta. Mistä tuoli on peräisin? Miksi tuoli on edelleen tallessa?
Kuunnelkaa Raijan omat muistot tuolista. Lyhyesti: tuoli lienee Raijalla hyvin tärkeän enon, Juhani Petäjän tekemä. Ehkä opettajaseminaarin oppilastyönä tai joskus sen jälkeen? Ehkä tuoli on tehty Emolan koululla Mikkelissä, missä Juhani-eno (joka muuten on syntynyt 6.3. kuten minäkin) oli opettajana? Joka tapauksessa tuoli voi olla hyvinkin satavuotias, se on näyte käytännöllisestä kansakoulustamme ja se on esimerkki siitä, että digitaaliseen perhearkistoon, jonka varsinainen merkitys minun mielestäni on tuottaa uskottavia kertomuksia, pitää kuulua myös jälkiä kolmiulotteisista kodissä säilytetyistä objekteista.
Miten ne arkistoidaan? Siitä myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti