lauantai 10. maaliskuuta 2018

Ainon kirjeet 1918

Suuri osa sisällissodan jäljistä arkistossamme ovat Vihtorin saamia kirjeita Ainolta, nuorelta naiselta, jonka kanssa Vihtori oli kirjeenvaihdossa liityttyään ensimmäiseen Hämäläskomppaniaan Keuruulla talvella 1918.

Ainon lähettämissä kirjeissä luodaan suhdetta, puhutaan tunteista, haetaan hyväksyntää ja ymmärrystä, epäröidään, avaudutaan ja eläydytään ja katsotaan tulta. Myöhemmin sanastoon tulee mukaan sankaruutta, jumaluutta ja isänmaallisuutta. Sävy muuttuu synkemmäksi, juhlavammaksi, etäisemmäksi.




Näin luulen kirjeenvaihdon saaneen alkunsa:

Vihtori lähtee 28.1.1918 yhdessä muiden nuorten miesten kanssa kohti Keuruuta. Matka kestää pari päivää. Keuruulla on kuuden päivän mittainen koulutus. Keuruulla Vihtori liittyy Etelä-Suomesta tulleista miehistä koostettuun ensimmäiseen hämäläiskomppaniaan.

Keuruulla oleskellessaan Vihtori tutustuu Ainoon, joka on ehkä Vihtorin entisen opettajan tytär tai sisarentytär. Suurin osa arkistoon jääneistä sisällissodan aikaisista dokumenteista on Ainon Keuruulta rintamalle lähettämiä kirjeitä.

Keuruulta Vihtori lähtee ensimmäisen hämäläiskomppanian joukoissa junalla Vilppulaan. Sotatapahtumathan etenivät rautatietä myötäillen.  Sodan yleistä kulkua kohti Tamperetta voi hyvin seurata Heikki Ylikankaan "Tie Tamperelle" -kirjan avulla.

Kenttäposti on kulkenut ilmeisen hyvin Keuruulta läheiselle rintamalle.

Ainon ja Vihtorin suhde jää minulle epäselväksi. Kirjeistä välittyy kuitenkin jotakin arkista ja yleisesti ymmärrettävää  parikymppisten kokemuksesta tuossa ajassa.

Aino avautuu ja purkaa tuntojaan Vihtorille maaliskuun ensimmäisen päivän kirjeessä. Ainolla on ollut poikaystävä, joka on liittynyt punaisten joukkoihin: "Olen syypää yksinäisyyteeni, niinkuin Sinäkin. Eromme johtui nykyisestä ajasta. Olisin tahtonut nähdä hänet isänmaan puolustajien rivissä, mutta hän ei sitä syystä tai toisesta tahtonut ja siksipä olen nyt orpo".

Ainon kirjeet jatkuvat tasaiseen tahtiin ja vielä maaliskuussa, kun verisimmät taistelut ovat vasta edessä, välittyy kirjeistä ensisijaisesti nuorten ihmissuhdevyyhtien monia mutkia. Ilmeisesti posti kulkee myös rintamalinjojen yli, koska Aino on saanut kirjeen edellisessä kirjeessä mainitsemaltaan toiselta mieheltä ja Aino on myös hänelle vastannut. Aino käy maaliskuussa 1918 ankaraa sisäistä taistelua: "Nyt hän on kirjoittanut ja taistelu on kova, tuska raastaa rintaani, se lopettaa kaiken elämän minussa".

Aino on siinä määrin epätoivoinen, että hän kirjoittaa kaipaavansa sotimaan. Nuoren ihmisen halu osallistua johonkin suureen ja päästä kauas pois keskinkertaisuuden ja arkihuolien tuolle puolen on kai universaali ja ajasta riippumaton ilmiö.

Aino suree sitä, että ei "pienenä tyttönä" pääse etsimään kuolemaa rintamalta. Hän harmittelee, että häntä ei "huolita isänmaan puolesta taistelemaan, olen liian arvoton, uhrini on liian heikko, sillä olenhan - nainen". Vetovoima osallistua isänmaan suureen käänteeseen on suuri ja työntövoima hämmentävistä tunnemyrskyistä kohti lopullista ratkaisua on sekin suuri.

Vilppulassa Vihtori osallistui ilmeisesti ensimmäisen kerran taisteluihin. Hän muistelee viisikymmentä vuotta myöhemmin kirjeessään insinööri Kulhialle, että "Vilppulan Mannisissa, Vilppulan lukoksi sanotussa asemasodassa oli jatkuvat ja paljon uhreja vaatineet taistelut". Vilppulan tienoilla käytiin lähes parin kuukauden mittainen asemasotavaihe. Suhteessa sodan kokonaisuhrimäärään oli kaatuneita varsinaisissa taisteluissa molemmilla puolin melko vähän. Tuossa vaiheessa amatööriarmeijat eivät yksinkertaisesti kai osanneet ihmeemmin sotia, saati aiheuttaa vakavia tappioita toisilleen.

Jotakin järkyttävää Vihtorille on rintamalla tapahtunut, koska Vihtori on saanut sydämeensä arven, jonka vain kuolemassa voi sovittaa: "Olet saanut sydämeesi parantumattoman arven, jonka vasta kuolema sovittaa. Urhoollinen soturi veljeni, paljon saat Sinä sotia, mutta sen ihanampi on sitten saavuttamasi rauhan satama." Näin Aino kirjoittaa 14.3.1918. Vihtorin kirje on ehkä kirjoitettu viikkoa aiemmin. Käynnissä on vielä asemasotavaihe. Vilppulan suunnalta Hämäläsikomppania lähtee etenemään vasta noin viikkoa myöhemmin.

Hämeen ryhmä etenee Vilppulasta nopeasti Tampereen edustalle, missä käydään Messukylän luona ankaria taisteluja. Messukylä vallataan 26.3.1918.

Aino kirjoittaa Vihtorille 1.4.1918 päivätyn kirjeen. Aino on saanut kirjeen ehkä samana tai edellisenä päivänä. Vihtorin kirje lienee kirjoitettu noin viikkoa aiemmin, 24.-26.3.1918 taisteluja käydään Messukylässä.

Vihtori on ilmeisesti saanut tietää vasta näihin aikoihin, että hänen veljensä Valfrid on surmattu, koska 1.4. päivätyssä kirjeessä Aino asiaan viittaa:
"En tiedä tätä kirjoittaessani, oletko enää elävien joukossa, mutta en kuitenkaan usko Jumalan olevan niin kovan, että Hän yksiltä vanhemmilta veisi kaikki vanhuuden turvat."

Aino kaipaa taas rintamalle ja kirjoittaa kostosta: "En todellakaan ihmettele sinun suurta intoasi kotipuoleen. Minäkin tulisin taistelemaan sinun rinnallasi avuksi, että pikemmin pääsisit kostamaan niille, jotka kaiken ovat sinulta hävittäneet."

Onko Vihtori puhunut kostosta, vai onko ajatus kostosta Ainon? Vihtorin omissa kirjeissä ei puhuta kostosta vaan anteeksiannosta. Ilmeisesti Vihtorin päämääränä on kotiin pääseminen. Seuraavissa kirjeissä Aino kirjoittaa paljon Vihtorin pyrkimyksestä kotiinsa.

"Sinä tietysti koetat eteenpäin, jos suinkin pääset ja minä toivon, Sinulle kaikesta sydämestäni sen ilon, että saat nähdä taas kotisi kultaiset kunnaat" Ainon kirje 7.4.1918

Huhtikuun puolivälissä 14.4. Aino on saanut kuulla, että Vihtori on hengissä, kirjeessä ei muuten paljon uutta tietoa ole. Seuraavassa 20.4. päivätyssä kirjeessä Aino kiittää kahdesta Vihtorilta saamastaan kirjeestä.
"En voi olla heti kirjoittamatta sinulle, kun tiedän, kuinka suuren uhrauksen olet tehnyt. Teit Vihtori kulta oikein, kun ajattelit vanhempiasi niin paljon, että heitit kauniit haaveilusi ja uhrasit onnen unelmasi muiden hyväksi, jotka kaikki ovat kärsineet ja elämänsä ehtooseen saakka Sinua kasvattaneet turvakseen ja tuekseen ja joilla ei ole muuta turvaa enää kuin sinä."

Vihtori on kai sitten ilmoittanut lähtevänsä kotiinsa vanhempiensa luo. Mitähän ne haaveet ja onnen unelmat sitten ovat olleet? Ehkä Vihtorilla oli olut tammikuussa lähtiessään mielessä jotakin muuta kuin paluu kotipuoleen?

Vihtorin vaiheet Tampereen valtauksen jälkeen eivät ole tarkasti tiedossani.

Historiankirjojen mukaan Tampere oli kokonaan vallattu 6.4.1918. Saksalaiset valtasivat Helsingin 13.4.1918 ja Lahden 20.4.1918, mutta Hämeenlinnan vasta 26.4.1918. Vihtorin kotiseudulla käytiin siis vielä huhtikuun lopulla taisteluja. Luultavasti Vihtori on palannut kotiinsa vasta aivan huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Vihtorille on lähetetty 23.4. päivätty kirje Tampereen Pohjolankadulle, missä hän on ilmeisesti asunut.

Toiseksi viimeinen Ainon kirje on päivätty toukokuun 31. päivälle. Kirjeen kuori ei ole tallessa, mutta Vihtori lienee kotonaan, koska Aino pyytää viemään terveiset Valfridin haudalle. Vihtori ja Aino ovat suunnitelleet tapaamista, mutta se ei ole onnistunut. Viimeinen kirje Ainolta tulee lokakuussa. Siinä Aino muistelee yhteisiä hetkiä edellisenä talvena ja pyytää lähettämään papuja, koska Pattijoella oli halla vienyt kaikki. Aino neuvoo laittamaan pavut omenalaatikon keskelle:
"Jos uskaltaisit niin neuvoisin sua panemaan ne omenalaatikon keskeen ja omenia ympärille, ehkeivät tarkista."

Vuosi 1918 on nälkävuosi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti