sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kahden sekunnin arkisto


Perhearkistoprojektin perusaineisto koostuu valokuvista. En ole koskaan sitä kummenmmin ihmetellyt. Lähtökohta oli kuvien järjestäminen. Valokuvissa on jotakin sellaista arvokasta, että niitä pidetään ilman muuta säilyttämisen arvoisina ja todistusvoimaisina dokumentteina siitä ajasta, jolloin ne on otettu. Niin pidän minäkin.

Kuvassa on outoa voimaa. Yhden kuvan sanotaan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa. En pidä tästä sanonnasta. En ole koskaan ymmärtänyt, miten kuva kertoisi yhtään mitään. Ihmiset kertovat. Silti kuviin ladataan suuria dokumentaarisia odotuksia. Niitä pidetään lahjomattomina ja kaunistelemattomina.

Ehkä valokuvaan liittyy jonkinlaista lapsenomaista tekniikan lumoa. Minun on edelleen lähes mahdoton ymmärtää, miten se, mitä aistin silmilläni voidaan saada toistettua jollakin laitteella ja pitää tallessa vuosikausia. Maagista.

Raija 13-vuotiaana. Kuva on otettu siis vuonna 1937. Tämä kuva kirvoitti Raijan kertomaan vuonna 2014 mm. sisäoppilaitoksesta ja hänen vanhempiensa odotuksista koulunkäyntiä kohtaan. Ja sisäoppilaitoksen kustannukisista. Kuka voi lukea tästä kuvasta juuri nämä teemat?


Jos valokuvaamiani otoksia vertaa kynällä tekemiini piirroksiin, on selvää, että valokuva voittaa 6-0. Kun otan kuvan Paulasta, kuka tahansa tunnistaa kuvan hahmon Paulaksi. Jos piirtäisin Paulan, kukaan ei tunnistaisi tuherrusta vaimokseni. Valokuva on siinä mielessä todistusvoimaisempi kuin piirros. Mutta kertooko kuva jotakin, onko se parempi tarinoitsija kuin minä tai kukaan muu puhuva otus? Voiko valokuvan olettaa antavan todellisuudesta laadullisesti paremman ja määrällisesti kattavamman vaikutelman?

Minusta ei. Kuva on vain teknistä toistoa, edelleen ihmistä innoittava taikakalu, joka auttaa ihmisiä luomaan sellaista kertomusta elämästään, joka vastaa heidän toiveitaan, haaveitaan ja tulkintojaan. Ihminen kertoo, kuva  on mykkä ja kuuro todiste.

Raijan ja Erkin arkisto sisälsi helmikuun 2014 loppuun mennessä noin 120 valokuvaa. Jos yhden valokuvan keskimääräinen valotusaika on ollut 1/60 eli yksi kuudeskymmenesosa sekunnista, on nykyisen arkiston kuvien leikkaus noin kolmenkymmenen vuoden ajalta (nyt ollaan siis koottu kuvia vuosilta 1924-1955) kaksi sekuntia.

Aika vähän, eikö? Silti nämä kaksi sekuntia ovat saaneet minut ja vanhempani käyttämään aikaamme tuntikausia, jotta kuvat saataisiin arkistoitua edes jotenkin tolkullisesti. Uskomme siihen, että juuri kuvat antavat eletystä ja koetusta tallettamisen arvoiden vaikutelman. Minusta parasta koko projektissa ovat olleet ne keskustelut ja kertomukset, joita kuvien kanssa askarointi on saanut aikaan.

Usein kertomukset eivät ole kuvista mitenkään "nähtävissä". Kuva on vain ärsyke, joka saa liikkelle jotakin, jota kuvassa ei sinänsä näy. Luulen, että parhaat ja kiinnostavimmat jutut liittyvät kuviin, joita ei koskaan otettu. Eipä silti: niistäkin kuvista, joita on otettu, tulee kiinnostavia  kertomusten avulla. Mitä muuta yhtä hyvin kertomuksia kirvoittavaa ja samalla tavalla säilytettyä kodista löytyisi?

Meidän arkistointimenetelmällämme useimmista kuvista on myös jotakin kerrottu.Alustavan laskelmani mukaan kuviin liittyviä kertomuksia on koossa kaikkiaan 122 kappaletta (kaikkia ei ole suinkaan vielä siirretty  varsinaiseen arkistoon).Äänitettynä on hieman yli kolme tuntia kuvakertomuksia. Se tekee himpun verran vajaa kaksi minuuttia per kuva.

Siis kaksi sekuntia kuvia, kolme tuntia kertomuksia, ja jokaista sekunnin kymmenystä kohden kaksi minuuttia kertomista. Siinä siis arkistoitu näyte kahden ihmisen noin kolmenkymmenen vuoden kokemuksesta. Kuinkahan monta tuntia se on? Taitaa olla noin neljännesmiljoona tuntia henkilöä kohden. Raijan ja Erkin yhteisenä kokemuksena se tekee siis puolisen miljoonaa tuntia. Vielä on arkistoitavaa kokemusta jäljellä ainakin yli miljoona tuntia!

PS Käykää toki arkistossa! www.darchive.fi/uotila  Arkistoa työstetään edelleen ja valitettavasti Raijan ja Erkin kuviin liittyviä kertomuksia ei ainakaan toistaiseksi saa julkiseen esitykseen. Perheen jäsenille on tulossa lähiaikoina omat tunnukset, joilla pääsee syvemmälle arkistoon.