sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kirjoitustaidon lyhyt historia

Viime viikonlopulla tuli puheeksi Raijan ja Erkin isovanhemmat, kun koetin kopioida Erkin koneella olevia sukututkimustietoja arkistoa varten. Mietittiin, mitkä mahtaisivat olla vanhimpia kirjallisia tuotoksia, mitä kodista löytyy.

Anna Sofia Petelius. Syntynyt 1859 Savonrannalla ja kuollut 1931 Petäjävedellä. Tämä kuva on otettu vuonna 1929.
Vihtori-vaarin kirjeet vuodelta 1918 eivät ole vielä ihan satavuotiaita. Mietittiin, voisiko vanhempia kirjeitä tai muuta sellaista edes olla missään? Raija muisti, että hänen isoäitinsä ei ainakaan osannut kirjoittaa. Lukutaitoinen hän toki oli, mutta ei kirjoitustaitoinen. Voi olla, että samasta polvesta muutama muukin saattoi olla kirjoitustaidottomia. Raija ja Erkki eivät muistaneet muiden kirjoitustaitoa.

Ajatellaanpa asiaa yleisemmällä tasolla ja turvaudutaan tilastoihin.

Kirjoittaminen ei 1800-luvulla ollut mikään tavanomainen ja laajassa käytössä ollut teknologia. Suomen tilastollisessa vuosikirjassa vuodelta 1903 on arvio suomalaisten luku- ja kirjoitustaidosta vuosilta 1880, 1890 ja 1900. Sen mukaan suomenkielisistä oli vuonna 1880 kirjoitustaitoisia noin 10 % väestöstä, vuonna 1890 noin 18 % ja vuonna 1900 noin 37 %.

Koska kirjoitustaito on epäilemättä levinnyt samaan tahtiin kansakoululaitoksen yleistymisen kanssa, voi olla, että Raijan ja Erkin isovanhemmista joku muukin on jäänyt kirjoitustaidottomaksi, ellei ole sattunut pääsemaan kirjoitusoppiin maamme ensimmäisissä kansakouluissa tai ellei ole omatoimisesti taitoa hankkinut.

Raijan isoäiti Anna Sofia syntyi vuonna 1859 Savonrannalla. Itä-Suomessa oltiin aktiivisia kansakoulujen perustamisessa ja esimrkiksi Rantasalmella perustettiin kansakoulu 1872. En ole ottanut selvää siitä, oliko Savonrannalla kansakoulua 1860- tai 1870-luvuilla. Sekään ei vielä tarkoita sitä, että kansakouluun olisi laitettu tyttöjä. Tuskinpa pitäjän ensimmäiseen kansakouluun kaikkia ei-vielä-kirjoittamaan oppineita laitettiin.  



Tähän uuteen teknologiaan, kirjoittamiseen, ei suhtauduttu pelkästään innostuneesti. Kirjoittamisen oppiminen vaatii enemmän ja pitempiaikaista opiskelua kuin pelkkä lukeminen. Jos ilman kirjoittamistakin on selvitty siihen asti, miksi investoida sellaiseen taitoon, jonka välittömät hyödyt  maaseudulla eivät ole ihan selviä ja riidattomia? Kansakoulujen rakentaminen ja opettajien palkkaaminen oli sitä paitsi kallistakin.

Kokonaisten ikäluokkien harjaannuttaminen kirjoittajiksi oli valtava teknologinen ja sivistyksellinen projekti. Paljon isompi asia kuin siirtyminen analogisista TV-lähetyksistä digitaalisiin tai SOTE-uudistus -jaa, siitä en sentään ole ihan varma...

Varmaa on se, että Anna sofia ei ainakaan tähän teknologiaharppaukseen päässyt mukaan. Eikä hän ollut ikäluokassaan harvinainen poikkeus.

Seuraava sukupolvi, isovanhempani, olivat sen sijaan tämän teknologisen murroksen ensimmäinen "nörttiporukka" -kirjoitustaitoisten suomalaisten ensimmäinen sukupolvi. He käyttivät kynää paljon ja monipuolisesti. Anna Sofian tytär, isoäitini, kansakoulunopettaja Alma Lavikainen hankki elantonsa kansakoululaitoksessa. Isoisäni Juho Lavikainen kävi metsäkoulun ja isäni äiti kävi kansanopiston. Eniten - ainakin toistaiseksi - on kirjoituksia jäänyt kuitenkin Vihtorilta, joka ei kansakoulun lisäksi tainnut muita kouluja käydä.

Henkilökohtainen arkistointi on tullut mahdolliseksi ja ehkä siihen kohdistuu enemmän tarpeitakin kirjoitustaidon ja muiden, myöhemmin tapahtuneiden teknologisten harppauksien vuoksi. Elämästä on tullut niin paljon materiaalisempaa, koska meidät pantiin  kirjoittamaan. Arkistoimalla materiaa jalostetaan.



Lähteitä

KANSAKOULULAITOKSEN PERUSTAMINEN 1800-
LUVUN PUOLIVÄLISTÄ 1900-LUVUN LOPPUUN
Tero Parkkosen pro gradu -tutkielma.

Suomen tilastollinen vuosikirja vuodelta 1903

Laura Stark
Maalaisrahvaan kirjoitusmotivaatio ja asenteet kirjoitustaitoa kohtaan 1840–1890-luvun Suomessa