sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kansainvälisyyttä

Raijaa ja Erkkiä ei voi pitää kansainvälisinä siinä merkityksessä kuin ymmärrämme kansainvälisyyden 2010-luvulla. Ulkomaisille vaikutuksille molemmat ovat altistuneet nuoruudessaan vain vähän, ellei sitten kansainvälistymisenä pidetä maailmansotaa.

Oppikouluaikoina kansainvälistymisestä kertovat Raijan teini-ikäisenä kirjoittamat muutamat saksankieliset ilmaukset valokuva-albumeissa. Saksa oli valtakieli 1930-luvun ja sodanaikaisissa suomalaisoppikouluissa ja hyvän aikaa sodan jälkeenkin. Kouluaikojen saksalla ja ruotsilla ei ole ollut Raijan ja Erkin myöhemmissä vaiheissa juuri käyttöä.

Kouluissa Raija ja Erkki eivät käytännön kielitaitoa oppineet. Erkin saavutukset kielissä lukioaikoina eivät viittaa merkittävään käytännön osaamisen saavuttamiseen. Erkin ulkomaille suuntautuneet kuoromatkat olivat ryhmämatkoja, samoin kuin Raijan ja Erkin yhteinen konferenssimatka Kööpenhaminaan 1950 ja 1960 lukujen taitteessa. Kyseessä oli pohjoismainen maanmittaustapahtuma, jonne suomalaiset maanmittarit puolisoineen menivät vuokraamallaan matkustajalaivalla. Koko ammattikunta yhdessä laivassa.

Raijan ja Erkin ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka. Tilausajolaivassa kaikki Suomen maanmittarit puolisoineen. Matkanteossa on aistittavissa aitoa hilpeyttä. 


Elämä ja työskentely sellaisilla paikkakunnilla kuin Kuusamo, Puolanka, Jämsä, Ikaalinen ja Mikkeli eivät kylmän sodan jäädyttämässä maailmassa kovin paljoa kansainvälisyyttä edellyttäneet. Siksi onkin merkillistä, että Raija ja Erkki investoivat innokkaasti meidän lasten kansainvälistymiseen.

Suuri tapahtuma oli veljeni Jarmon lähettäminen Yhdysvaltoihin vuodeksi vuonna 1971. Vaihdossa meille Jämsään tuli Palmer van Beest Chicagosta. Elettiin kaikin puolin jännittäviä aikoja. Palmerin jälkeen meillä vieraili vielä moni vaihto-oppilas ja sisareni ja minäkin olimme ICYE-vaihto-oppilaina. Tällainen perhekansainvälistyminen on sittemmin marginalisoitunut muiden kansainvälistymisen muotojen myötä.

Harva enää hakeutuu kansalaisopistoon opettelemaan englannin alkeita, kun perheeseen on tulossa amerikkalainen vaihto-oppilas vuodeksi. Raija teki  niin Jämsässä. Häntä muuten opetti sama opettaja kuin myöhemmin tyttäriäni Mikkelin päämajakoulussa. Opetuksesta huolimatta en koskaan ole kuullut Raijan tai Erkin sanovan mitään yli yhden sanan mittaista ilmausta millään vieraalla kielellä. Onneksi Palmer oppi suomea niinkuin kaikki muutkin vaihto-oppilaamme.

Eräällä sunnuntaipäiväkahvilla juttelimme ulkomanmatkoista. Raija oli tosiaan jo hyvän matkaa yli kolmekymppinen ensi kertaa ulkomaille matkustaessaan. Oulusta Raija ja Erkki tekivät joitakin matkoja Ruotsiin Uumajaan. Kööpenhaminan reissun lisäksi he tekivät ystäviensä kanssa vuonna 1962 telttailumatkan Ruotsiin ja Tanskaan asti. Satoi kuulemma koko ajan.

Matkoista on jäänyt mieleen jännittävät rajanylitykset ja salakuljetus. Erkki oli jo kuororeissuiltaan salakuljettanut frakkinsa vuorien välissä Raijalle sukkahousuja 1950-luvun alussa. Ruotsin matkalta oli maahan tuotu luvatta radio. Erkki on dokumentoinut muistemissaan myös sen rajanylityksen, jolloin tullimies ja hiihtäjäsankari Eero Mäntyranta oli viittelöinyt rajalla Ruotsista palaaville Raijalle ja Erkille. Olivat vilkuttaneet takaisin ja hymyilleet tuolle aikansa julkkikselle. Oulussa odottivat poliisit ja purkivat koko lastin asemalla. Olisi pitänyt tullissa pysähtyä. Sillä kertaa ei lastissa ollut mitään laitonta. Suomi oli pitkään sotien jälkeen hyvin suljettu ja säännöstelty maa.

Raijan tallentamien lehtileikkeiden joukosta löytyneet lehtijutut vaihto-opilaista kuvaavat hellyyttävästi kansainvälistymisen tilaa puolisen vuosisataa sitten. Tuolloin massaturismi etelään oli vasta nupullaan, eikä Suomessa käytännössä ollut juuri maahanmuuttajia. Ulkomaalainen oli uutinen ja nähtävyys maaseutukauppalassa ja vielä jokunen vuosi myöhemmin maaseutukaupungissakin.
Uutisen aihe: amerikkalainen Jämsässä. Raijan ja Erkin arkiston lehtileike. Päiväys harmittavasti puuttuu. Lehtileike saatavilla Raijan ja Erkin arkistosta