lauantai 30. marraskuuta 2013

Erkin laulava opiskeluaika


Erkki aloitti opiskelun Helsingissä vuonna 1945. Aluksi hän opiskeli yliopistolla matematiikkaa, mutta tavoitteena oli pääsy teknilliseen korkeakouluun. Maanmittausosastolle oli kuulemma helppo päästä ja sinne Erkki hakeutui ja pääsi.

Tuntemattoman kuvaajan ottama kuva Erkistä, ehkä vuodelta 1945 tai 1946. Puku lienee sama, johon kankaat ostettiin voilla.

Erkin opiskeluajalta on vain jokunen kuva ja ne kaikki ovat jonkun opiskelijatoverin tai muun ottamia. Niinpä näitä samoja kuvia on luultavasti monen muunkin samalla kurssilla opiskelleen albumeissa. Siinä mielessä kuvat eivät ole henkilökohtaista "omaisuutta". Mutta mikäpä olisi?

Erkin opintokirja on hieno teos. Siitä näkee opintojen sisällön, opintojen etenemisen ja menestyksen. Vanhat opintokirjat ovat komeita dokumentteja, koska ne on kirjoitettu käsin. Korkeakoulun opettajien käsialanäytteet ovat kauniita.

Mutta kenen omaisuutta opintokirja oikeastaan on? Teknillisen korkeakoulun vai isäni? Minun näkökulmastani kyse on isäni tekemisistä jääneistä kirjallisista todisteista. Kyse on siis hänen arkistostaan ja hänen opiskelustaan, mutta korkeakouun näkökulmasta kyseessä on ehkä todiste suorituksista, opetuksen tuloksista. Onkohan jossakin tallessa opintorekisterit 1940-luvulta?

Näitä maanmittauksen opiskeluun liittyviä kuvia on albumissa muutamia. Kuvaaja(t) eivät ole tiedossani. Kuvissa näkyy opiskelua todellisessa ympäristössä, kuten jo maisemistamme kadonneissa kolmiomittaustorneissa. Oliko se Living Labia? Kolmiomittauksesta laadullisen tutkimuksen sanastoon on vakiintunut triangulaation käsite. 
Arkistointi on alati valintojen tekemistä ja rajaamista - niin minusta tuntuu. Mihin ihmeeseen sijoittaisin Erkin opiskeluajan tärkeimmän harrastuksen, kuorolauluun liittyvät aineistot laatimassani arkistonmuodostussuunitelmassa?

Päädyin laittamaan PK-kuoroon liittyvät aineistot tähän "opiskelu" -sarjaan. Kysehän on nimenomaan polyteknikkojen kuorosta. Rajaus ei kuitenkaan ole, helppo. koska näyttää siltä, että isälleni kuoroharrastus on ollut hyvin tärkeä. Olisin voinut tietenkin perustaa sarjan "kuoro", sillä tulevilla vuosikymmenilläkin on odotettavissa kuorotoimintaan liittyvää aineistoa.


Näissä kuvissa teekkarit ovat raivaamassa aivan koulunsa läheisyydessä sijainneen Neuvostoliiton suurlähetystön raunioita. Tiilejä vietiin kuulemma Otaniemeen uuden teekkarikylän rakennusaineiksi. Erkin väittämän mukaan hän oli mukana mittaamassa uuden teekkarikylän rakennusten asemia.

Toisaalta, minusta tuntuu, että PK-kuoro on keskeinen osa isäni ammatillista kasvua ja ammatti-identiteettiin kiinnittymistä. PK-kuorossa laulaminen jatkui vielä opintojen jälkeenkin Yhdysvaltojen ja Euroopan kiertueen aikana. Kuusamossa ja Oulussa lauluharrastusta jatkettiin PK-kuorotovereiden kanssa. Lapsesta asti minulla on jotenkin sotkeutuneet isäni kuoro- ja työkaverit. Luulin, että maanmittaus ja laulaminen kuuluvat jotenkin yhteen.

Joka tapauksessa kuoro on taatusti ollut sodan jälkeisessä Suomessa nuorelle ja jotakuinkin kielitaidottomalle teekkarille huikea elämys. Kuoron kanssa kierrettiin Saimaata laivalla, käytiin Tukholmassa, kierrettiin Eurooppaa, Aasiaa ja Amerikkaa. Tämä aikana, jolloin matkailu oli lähes olematonta.

Ei siis ihme, että kodissamme kunniapaikalla on aina ollut kuva, jossa isäni seisoo PK-kuoron ykköstenorina Vatikaanissa Paavin vieressä. Isä kätteli Paavia ja minä olen kätellyt isääni. Toivottavasti nämä kädenpuristusten verkostot muistetaan taivaanportilla.

Tämä on tärkeä kuva ja sijaitsee Raijan ja Erkin kodissa kunniapaikalla, helposti nähtävillä. Erkki on välittömästi paavin oikealla puolella (katsojan näkökulmasta siis vasemmalla). 


Julkaisen kuvan tässä, vaikka luulen olevani nyt heikoilla jäillä. Kuva on yli viisikymmentä vuotta vanha, mutta mitäköhän Vatikaanissa ajatellaan tästä? Kukaan ei ole vastannut kyselyihini - ainakaan vielä.

Polyteknikkojen kuoron toimintaa on dokumentoitu huolellisesti - ulkomaanmatkoilla oli mukana ammattivalokuvaajia ja esimerkiksi Istanbulista tehtiin radiojuttu kuoron konsertista. Tietääkseni PK:n omissa arkistoissa on tallessa näiltä matkoilta otettuja kuvia. Olisi hauska etsiä niistä sellaisia julkaisemattomia kuvia, joissa näkyisi isäni!

Euroopan kiertueen aikana tehtiin Berliinissä nauhoitus. Muita äänitteitä PK:n 1940-luvun ja 1950-luvun alusta ei ole tiedossani. En siis ollut koskaan kuullut isäni laulavan PK-kuorossa.

Näissä kuvissa minä näen sosiaalista nousua ja nuorten aikuisten toivoa ja optimistisuutta sotavuosien jälkeen. Yläkuvassa lienee jokin PK:n karonkka - ehkä juhla liittyy PK:n telemään Yhdysvaltojen kiertueeseen. Raija istui juhlassa Tahko Pihkalan vieressä. Raija kertoi, että he keskustelivat hiihdosta. Alakuvassa PK on yliopiston juhlasalissa Helsingissä. Esiintymisasuna tietenkin frakki. Sen vuorissa Erkki salakuljetti sukkahousuja Raijalle Yhdysvaltain kiertueelta. 
Tuon paavikuvan taakse oli kuitenkin liimattu jostakin sanomalehdestä leikattu ote radio-ohjelmista. "Suomalaisia taiteilijoita Saksan radiossa". Ohjelmasta käy ilmi, että kyseessä on PK:n tekemä nauhoitus siltä Euroopan kiertueelta, jolla isäni oli mukana. Kysyin vanhemmiltani asiasta ja isäni kyllä muisti nauhoituksen, mutta sanoi, että kuoro oli silloin väsynyt ja epävireinen, nauhoitus oli kuulemma kehno.

Minulle se kuitenkin merkitsi sitä, että jostakin saattaisi tuon nauhoitteen löytää ja voisin kuulla isäni laulua. Otin yhteyttä YLE:n arkistoon ja sain muutamassa tunnissa vastauksen siitä, että tallenne on olemassa ja saatavilla omaan käyttöön. Loistavaa palvelua!

Julkiseen esitykseen en äänitettä halua laittaa, koska en ole ottanut (vielä) selvää siitä, mitä äänitteen julkinen esittäminen netissä maksaisi. Tallessa ja hallussani äänite kuitenkin on!

Sen sijaan Istanbulissa tehty ohjelma PK:n vierailusta laitettiin pian yhteydenottoni jälkeen kaikkien kuultavaksi YLEn Areenaan. Mahtavaa!

Rajanveto henkilökohtaisen ja yhteisön välillä on mutkikasta. PK:n histora on isäni historiaa. Isälläni ei ole juuri mitään henkilökohtaista, itse laadittua kirjallista jälkeä tuosta toiminnasta, tuolta ajalta. Siksi nuo ammattilaisten ottamat kuvat ovat niin henkilökohtaisia. Toisaalta isäni muistelmat, joita hän kirjoittanut kuoroajoistaan vuosikymmeniä varsinaisten kuoroaikojen jälkeen ja äänittämäni tarinat ovat henkilökohtaisia, ajan suodattamia, mutta nekin rikastavat PK:n arvokasta, yhteistä ja yleistä kertomusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti